Historia ja kulttuuri

Nimi Montenegro esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1296 Serbian kuninkaan Stefan Uroš II Milutinin, Nemanjić-dynastian hallitsijan, asiakirjassa. Legendan mukaan nimi Montenegro eli Crna Gora tulee vuorten metsistä, jotka olivat niin tiheitä ja pimeitä, että kaukaa katsottuna ne näyttivät mustalta vuorelta espanjalaisten laivojen lähestyessä valloittamaan uutta aluetta.

Jo kauan ennen tätä Montenegro tunnettiin nimellä Illyria 1000-luvulla eaa. Rooman vallan aikana nykyisen Montenegron alueelle ilmestyi dokleatien heimo, jonka pääkaupunki sijaitsi lähellä nykyistä Podgoricaa ja jonka nimi oli Doklea. Siitä muodostui keskiajalla nimi Duklja. Rooman valtakunnan jakauduttua vuonna 395 lähes koko nykyisen Montenegron alue kuului Itä-Rooman valtakuntaan. Seuraavien vuosisatojen aikana koko Balkanin niemimaa joutui barbaarien hyökkäysten kohteeksi. Ne tuhosivat Rooman valtion historiaa, ja suuri määrä kaupunkeja, myös Doklea, hävitettiin.

Duklja, kuva: Dani Nauke

Slaavit saapuivat 600-luvulla. Varhaiskeskiajalla kehittynyt Duklja liitettiin ympäröivien Serbian rannikon ruhtinaskuntien kanssa ensimmäiseen Serbian valtioon, jonka ruhtinas Vlastimir perusti 800-luvun puolivälissä. Tuolloin Duklja oli yksi Balkanin voimakkaimmista ruhtinaskunnista, ja sitä hallitsi Jovan Vladimir. Hän pyrki varmistamaan itsenäisyyden Bysantin valtakunnan ja ensimmäisen Bulgarian valtakunnan pitkällisen sodan aikana. Stefan Vojislavin johtama kapina puhkesi vuonna 1042. Se johti Dukljan itsenäistymiseen ja Vojislavljević-dynastian syntyyn. Duklja saavutti kukoistuksensa Mihailo Vojislavljevićin, Vojislavin pojan, aikana. Hänet tunnustettiin Rex Dokleaksi – Dukljan kuninkaaksi. Dukljan valta alkoi hiipua 1100-luvun alussa, kuningas Bodinin, Mihailon pojan, kuoleman jälkeen. Aateliston taistellessa valtaistuimesta kuningaskunta heikkeni, ja vuoteen 1186 mennessä Stefan Nemanja oli vallannut sen ja liittänyt sen Serbian kuningaskuntaan Zetana tunnetuksi maakunnaksi. Vuonna 1331 myöhemmästä kuningas Dušan Nemanjićista tuli Serbian kuningaskunnan hallitsija. Hän muutti sen imperiumiksi ja kolminkertaisti sen alueen. Aatelissuku Balšić sai oikeuden hallita Zetan aluetta. Kuningas Dušanin kuoltua Serbian imperiumi kuitenkin hajosi, ja Balšić joutui kiistaan toisen suvun, Crnojevićin, kanssa. Tällä suvulla oli omia pyrkimyksiä Zetan suhteen. Lopulta Zeta, jota alettiin tuolloin kutsua Montenegrokseksi, joutui Osmanien valtakunnan miehittämäksi vuonna 1499.
 

Osmanien valtakunnan alaisuudessa Montenegrolla oli aina erityisasema ja huomattava autonomia. Osmanien vallan alaisuuteen tyytymättömät montenegrolaiset kapinoivat kuitenkin toistuvasti turkkilaisia vastaan. Kului vuosisatoja, ennen kuin Montenegro saavutti itsenäisyytensä Berliinin kongressissa vuonna 1878, jolloin se lopulta tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi sekä tosiasiallisesti että oikeudellisesti. Petrović Njegoš -suku, josta tuli kuusi Montenegron seitsemästä hallitsijasta Osmanien vallan aikana, taisteli kaikki nämä vuodet tehdäkseen Montenegrosta vapaan ja itsenäisen valtion ja onnistui samalla yhdistämään Montenegron henkisesti ja poliittisesti. Vuonna 1905 Montenegro sai ensimmäisen perustuslakinsa, ja vuonna 1910, Montenegron 50-vuotisen hallituskauden kunniaksi, Nikola Petrović julistautui kuninkaaksi ja kohotti Montenegron kuningaskunnaksi.

Paja Jovanovićin maalaus ”Haavoittunut montenegrolainen”, kuva: Wikipedia.eng

Montenegro osallistui molempiin maailmansotiin liittoutuneiden puolella. Pian ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen, vuonna 1919, Montenegro liitettiin perustuslain vastaisesti Serbiaan pahamaineisessa Podgorican yleiskokouksessa, kun se liittyi serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan.

Myöhemmin kuningaskunta nimettiin uudelleen Jugoslavian kuningaskunnaksi. Montenegro oli yksi kommunistisen Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan (SFRY) kuudesta osatasavallasta, ja sen pääkaupungiksi tuli Podgorica. Vuonna 1992 Jugoslavia hajosi, mutta Montenegro pysyi unionissa Serbian kanssa, ja Jugoslavian seuraajaksi muodostettiin Jugoslavian liittotasavalta. Lopulta Montenegro palautti itsenäisyytensä vuonna 2006 kansanäänestyksellä ja siitä tuli nykyinen suvereeni valtio. Se liittyi Natoon vuonna 2017 ja aloitti neuvottelut Euroopan unionin kanssa vuonna 2012. Montenegron odotetaan liittyvän EU:hun vuoteen 2025 mennessä. 

Jugoslavian lippu

Montenegron nykyinen lippu

Kulttuurista puhuttaessa Montenegro on taiteen ja etnografisten kokoelmien aarreaitta, ja siellä on laajat historiallisten asiakirjojen arkistot. Tarjolla on kiehtovia museoita ja näyttelyitä. Montenegroa arvostetaan myös sen arkkitehtuurin vuoksi: siellä on muinaisia luostareita ja 1000-luvulta säilyneitä keskiaikaisia seinämaalauksia. Osmanien ja venetsialaisten vuosisatoja kestänyt valta on jättänyt syvän jäljen Montenegron kulttuuriin, ja sen vaikutukset näkyvät yhä. Etelässä näkyvimpiä ovat Montenegron rannikon vanhojen kaupunkien venetsialaiset linnoitusjärjestelmät ja tyypillinen venetsialainen rakennustyyli sekä upeat esimerkit sakraaliarkkitehtuurista. Montenegron pohjois- ja keskiosissa (Podgorica, Bijelo Polje, Pljevlja, Berane) taas hallitsee osmanien arkkitehtuuri klassisine rakennuksineen, lukuisine siltoineen, moskeijoineen ja aukioineen. Kaikki tämä on luonut Montenegron nykyisen rikkaan kulttuurielämän, johon kuuluu monia tapahtumia ja festivaaleja. 

Montenegron kansallispuku, kuva: sanjamitrovic.me

Montenegron perinteisiin käsitöihin kuuluvat puunveisto, tekstiilien kutominen ja ikonien maalaaminen. Montenegrossa on myös löydetty Euroopan vanhin soitin: luusta valmistettu pilli, joka on peräisin kivikauden varhaiselta kaudelta eli paleoliittiselta kaudelta. Tästä huolimatta nykyäänkin soitettavassa perinteisessä montenegrolaisessa musiikissa tunnetaan erityisesti gusle, perinteinen ja omaleimainen montenegrolainen soitin, joka muistuttaa hieman viulua. Monet parhaista soitinrakentajista veistävät niistä pukin, hirven tai hevosen näköisiä. Suuri osa kansanmusiikista liittyy läheisesti perinteiseen kirjallisuuteen ja kansanperinteeseen. 

Montenegrolaisilla on vahva tarinankerronnan ja kirjallisuuden perinne. Balkanin ensimmäinen kirjapaino perustettiin Cetinjeen vuonna 1493, mikä loi pohjan rikkaalle kirjallisuusperinteelle. Ensimmäinen kyrillinen kirja ”Oktoih Prvoglasnik” painettiin täällä. 

Petar II Petrović Njegoš on yksi 1800-luvun vaikutusvaltaisimmista runoilijoista. Hän jätti montenegrolaisille rikkaan perinnön, josta he voivat olla ylpeitä. Hänen tunnetuin teoksensa on ”Gorski Vijenac”.​

Petar II Petrović Njegoš, Montenegron piispa